Viime päivinä olemme mediassa törmänneet voimakkaaseen mielipiteeseen arvostetun ammattikunnan puolelta koskien lasten osteopatiaa. Mielipide pitää sisällään ajatuksia huolesta osteopatian turvallisuudesta, erityisesti liittyen osteopaatin tietotaitoon ja koulutuspohjaan lasten kehityksen osalta. Haluaisin uskoa, että tämä ennakkoluulo ja mielipide on saanut alkunsa pääasiassa tietämättömyydestä, joka monesti on tällaisten voimakkaiden, ja nopeiden liikkeiden taustalla. Kirjoitan tämän artikkelin toiveenani hälventää tätä tietämättömyyttä ja samalla lisätäkseni kaikille ymmärrystä osteopaatin koulutuksen monipuolisuudesta.
Peruskoulutuksessa korostetaan erittäin vahvasti anatomiaa ja fysiologiaa. Tämän lisäksi jokainen osteopaatti opiskelee toiminnallista anatomiaa ja opintoihin kuuluu erillinen kurssi embryologiaa. Nämä opintokokonaisuudet antavat hyvät valmiudet ymmärtää, miten ihmiskeho toimii ja miten sen toiminta on muodostunut sellaiseksi, mitä se aikuisella on. Osteopatian peruskoulutus on 4 vuotta (vrt. fysioterapeutit 3,5v).
Osteopatian perusajatuksena on ymmärtää, miten keho on alun perin suunniteltu toimivaksi ja meidän tarkoituksena on etsiä tästä toiminnallisuudesta poikkeavuuksia palpaation, eli käsin tehtävän manuaalisen tutkimisen keinoin. Käytännössä siis toiminnallisuuden osalta peruskoulutus pyrkii opettamaan, miltä jokin normaalisti toimiva kudos tuntuu (tonus, jännite) ja miten se reagoi tutkiessamme liikelaajuuksia. Tutkimme kudosvastetta eli sitä, miten jokin kudos reagoi kosketukseen ja liikkeeseen. Tämä antaa osteopaatille tietoa kudoksen jännitetilasta (tonuksesta) ja ohjaa ajattelua arvioimaan, onko tämän alueen toiminnallisuudessa jotain poikkeavaa.
Mediassa on paljon pohdittu sitä, voiko vauvalla olla ”jumeja”. Uskoisin ongelman tässä olevan pääasiassa käytetty kieli. Osteopaatti käyttää vastaanotolla aikaa keskusteluun ja ”jumi” on yleiskielellinen sana, jolla yritetään luoda yhteistä ymmärrystä asiasta. Osteopaatti arvioi aina kudosten tonusta (jännittyneisyyttä, jumia), se ei ole ikäriippuvaista.
Osteopatia on hoitomuoto, joka perustuu hoitoperiaatteille. Niiden mukaan kehossa on voimakas itseparanemismekanismi jota tukemalla kehon paranemista voidaan nopeuttaa. Itseparanemismekanismi on nähtävissä selvästi esimerkiksi haavan paranemisessa. Osteopaatti pyrkii tukemaan tätä mekanismia ja poistamaan esteitä sen toiminnan tieltä esimerkiksi lisäämällä nestekiertoa tietylle kehon alueelle. Tämä on mekanismi joka säilyy läpi elämän, sen tukeminen on sovellettavissa niin lasten kuin aikuisten hoitoon.
Osteopaattinen hoitaminen pitää sisällään paljon erilaisia manuaalisia lähestymistapoja. Karkeasti hoidolliset tekniikat voidaan jakaa niin kutsuttuihin suoriin ja epäsuoriin tekniikoihin. Suorat tekniikat tarkoittavat hoitoa liikerajoitusta kohti ja epäsuorat ovat pehmeitä ja kehoa mukailevia tekniikoita, joiden avulla kudoksissa olevia jännityksiä ohjataan rentoutumaan käyttämättä voimaa. Kaikissa jatkokoulutuksissa, joissa itse olen ollut lasten hoidon suhteen, on korostettu, että lapsia hoitaessa emme käytä voimaa. KUKAAN osteopaatti ei ikinä tekisi manipulaatiota vauvan niskaan. Käytetyt tekniikat ovat pääosin epäsuoria, ja aina pehmeitä ja vauvan erityistä kehoa kunnioittavia. Sinällään osteopaattinen peruskoulutus siis antaa valmiudet lapsen kohtaamiseen tätä kunnioittavalla tavalla. Kuitenkin jokainen osteopaatti tietää että ymmärtämisen syventäminen ja jatkokouluttautuminen on jokaisen terveydenalan ammattilaisen velvollisuus.
Peruskoulutuksessa lasten osteopatia esitellään yhtenä jatkokoulutus mahdollisuutena. Kurssilla käydään läpi johdantona, mitä tulee ottaa huomioon haastatellessa vanhempia, mitkä ovat yleisimmät tulosyyt ja millaisissa tilanteissa lapsi tulee lähettää eteenpäin muille terveydenalan ammattilaisille, kuten lääkärille. Kurssilla varmistetaan että ammattilainen ymmärtää omat rajansa hoitajana ja osaa soveltaa neljän vuoden koulutuksen aikana oppimaansa myös lasten hoitamisessa. Kurssilla korostetaan lasten hoitamisen vaativan jatkokouluttautumista. En henkilökohtaisesti tunne toista ammattiryhmää, jossa jatkokouluttautuminen olisi yhtä aktiivista ja jatkuvaa kuin omassani. Itse kävin vuosittain parhaimmillaan kaksitoista 3-4 päivän koulutuskokonaisuutta. Vuosien kuluessa siitä tulee jo aikamoinen määrä koulutuspäiviä peruskoulutuksen päälle. Kaikki eivät tokikaan kouluttaudu välttämättä näin ahkerasti, mutta lasten osteopatiaan erikoistuvat opinnot ovat yleensä useamman vuoden kestäviä kokonaisuuksia ja taitavat olla yksi suosituimmista jatkokouluttautumisen muodoista tällä hetkellä. Yleisesti ottaen koulutukset kestävät 1,5 vuodesta kuuteen vuoteen – tämä siis peruskoulutukseen kuuluvan opetuksen jälkeen. Jokaiselle on jo pelkästään syvällisen peruskoulutuksessa käydyn embryologisen osaamisen pohjalta selvää, ettei lapsi ole pieni aikuinen.
Suomessa on vuosien aikana käynyt useita eri kansainvälisiä opettajia opettamassa lasten osteopatiaa. Muistista kaivelemalla tulee mieleen englantilainen Giles Gleghorn, jonka koulutukset alkoivat raskaana olevan naisen hoidosta sekä synnytyksen kulusta ja tämän jälkeen siirryttiin viiden kurssin (jokainen 4pv, 9h/pv) koulutuskokonaisuuteen lapsen kehityksen eri vaiheista. Koska englannissa neuvolatoiminta ei ole yhtä kattavaa kuin Suomessa, koulutukseen kuuluivat mm. primaarirefleksien tutkiminen ja arvio motorisen kehityksen oikea-aikaisuudesta. Eli vastaavat tutkimukset, joihin suomen neuvolajärjestelmä kiinnittää huomiota. Kursseilla käytiin läpi vastasyntyneen yleisimmät ongelmat, jotka mahdollisesti tarvitsevat lääkärin huomiota. Tästä esimerkkeinä itsestään korjaantumaton plagiocephalia sekä lonkan luksaatiot ja niiden tutkiminen (ja tietenkin asiaan liittyvät anatomiset poikkeavuudet aikuiseen nähden, kuten iliumin muodostuminen kolmesta osasta embryologisesti ja femurin kaulan puuttuminen ennen pystyyn nousemista! Nämä tulevat toki ilmi jo peruskoulutuksen opetuksissa), kuten myös primitiivirefleksien jääminen päälle (mahdolliset neurologiset poikkeavuudet), kielen kehitys, karkeat ja hienomotoriset kehityksen vaiheet, torticollis jnejne.
Lisäksi muistan jo kouluaikana, miten lasten osteopatiaan erikoistunut Kanadalainen Sarah Hayes piti koulutuksen raskaanaolevien ja vastasyntyneiden osteopatiasta, kiinnittäen huomioita vastaaviin asioihin.
Suomessa lasten osteopatiaa ulkomailta on ollut opettamassa myös Sveitsiläinen Werner van Der Camp, jonka SOCK-koulutus (Swiss Osteopathic Center for Kids -Training Program) on kuuden vuoden kokonaisuus, joka pitää sisällään 3 x vuodessa neljän päivän kurssikokonaisuuden. Kuudessa vuodessa tämä tekee 18 kurssia. Koulutuskokonaisuudessa käydään läpi lapsen kehityksen eri vaiheita ja osteopaattisia tapoja hoitaa lapsilla esiintyviä ongelmia. Jokaiseen kurssiin kuuluu yksi päivä ohjattua klinikkaharjoittelua, missä opettaja ja tutorit ohjaavat osteopaatteja lasten ja perheiden osteopaattisessa hoitamisessa. Tämän koulutuksen on käynyt myös Sveitsissä lukuisat kollegani, minä mukaan lukien.
Lasten osteopatiaa Suomessa on ollut opettamassa myös englantilainen Caroline Stone, joka opettaa laajalti lapsen kehityksen arviointia (motorisen kehityksen hierarkisuus, lapsen anatominen ja fysiologinen kehitys eri ikävaiheissa, refleksit ym.). Hänen pitkässä opetuskokonaisuudessaan on mukana myös klinikkaharjoittelua, jossa hän ohjaa pienryhmissä eri-ikäisten lasten osteopaattisen tutkimisen ja hoidon etenemistä. Lisäksi hän jakaa koulutuksissaan valtavan määrän tieteellistä tutkimustietoa lapsen kehityksestä.
Näiden lisäksi moni osteopaatti kouluttautuu ulkomailla. Osteopatia yhteisössä on tarjolla valtava määrä erittäin laadukasta osteopaattista jatkokouluttautumista maisterintutkinnosta lähtien. Itse tein maisterintutkinnon Dresderin yliopistolle, käyden lähiopetusjaksot Göteborgissa Skandinaviska osteopathögskolanissa. Tein maisterintyöni laadullisena tutkimuksena vauvojen refluksista. Kyselytutkimuksessa lopputuloksena oli tieteellisesti merkittävä apu osteopaattisesta hoidosta reflux -oireisille vauvoille. Nykyään ammattikorkeakoulu Metropolia järjestää osteopatian ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoa jossa on mukana kansainvälisesti osteopaatteja eri puolilta maailmaa.
Lääketiede ei tunnusta laadullista tutkimusta yhtä validiksi ja tärkeäksi kuin määrällinen tutkimus, mutta osteopaattisen hoitofilosofian takia määrällinen tutkimus on hankalaa ja osittain mahdotonta. Osteopaattinen tutkiminen ja hoitaminen perustuvat kokonaisuuden ymmärtämiselle ja yksilöllisyydelle. Jokainen hoidettava on yksilö, jolla on omanlaisensa historia sekä omat kuormitustekijänsä elämässä. Ihminen on kokonaisuus, missä kaikki aiemmin tapahtunut on johtanut tilanteeseen, jossa ollaan nyt. Siksi määrällinen tutkiminen, jossa samalla kliinisellä presentaatiolla vastaanotolle tulleet ihmiset saisivat kaikki samanlaista hoitoa, on suorastaan mahdotonta ja vie koko idean osteopaattisesta hoidosta. Kun lisäämme tähän vielä lääketieteellisestä kaikkein arvostetuimmasta tutkimisen tavan eli kaksoissokkotutkimisen, on ongelma ylitsepääsemätön. Osteopaatin nimenomaan kuuluu tietää, mitä hän tekee, miksi hän tekee sen ja hän tekee sen kuuntelemalla jatkuvasti saamaansa kudosvastetta, jotta hän tietää, milloin keho on tehnyt halutun muutoksen.
Osteopatiasta on tehty liian vähän laadukasta tutkimusta – se on totta. Siihen on monia syitä. Yllä mainittu arvostus erilaisten tutkimusmetodien suhteen on yksi. Toinen on rahoitus. Sitä ei ole tarjolla. Lisäksi manuaaliselle alalle, kuten osteopatia, ajautuu ihmisiä, joita yksinkertaisesti kiinnostaa ihmisten konkreettinen auttaminen ja käsin tehtävä työ. Alalla on vähemmän kiinnostusta tieteelliselle tutkimukselle. Hyvää tutkimusta kuitenkin on tehty ja niitä voimme esitellä ja tarkastella toisessa artikkelissa myöhemmin.
Suomessa on osteopaatteja, jotka ovat käyneet ensimmäisiä lasten osteopatian koulutuskokonaisuuksia ulkomailla jo 15 vuotta sitten. Nämä pitkiä koulutusjaksoja ulkomailla käyneet osteopaatit ovat sittemmin myös järjestäneet jatkokoulutuksia lasten osteopaattisesta hoidosta Suomessa. Nämä jatkokoulutukset ovat jälleen pitäneet sisällään elintärkeitä asioita lasten osteopaattisesta tutkimisesta ja hoidosta. Kurssisisällöt pitävät sisällään mm. lasten anatomisia poikkeavuuksia suhteessa aikuiseen, normaalia kehitystä sekä erilaisia oirekuvia, joita lapsilla voidaan vastaanotolla nähdä ja miten niitä voidaan kohdata osteopaattisesti.
Maailmalla osteopatia ja lasten osteopatia on jo päässyt läheiseksi osaksi terveydenhuoltoa. Laillistuksen jälkeen Tanskalaiset osteopaatit pääsivät heti terveyskeskuksiin töihin, koska he toivat toisenlaista osaamista lääkärien ja fysioterapeuttien rinnalle. Ranskassa on lukuisia yksityisiä synnytyssairaaloita, missä sekä synnyttänyt että vastasyntynyt saavat osteopaattisen hoidon ollessaan sairaalassa. Belgiassa synnyttäneelle äidille tarjotaan mahdollisuutta osteopaattiseen hoitoon sekä itsensä että lapsensa osalta lääkärien toimesta. Ja nämä ovat vain muutamia esimerkkejä.
Osteopaatit ovat Valviran rekisteröimiä ja valvomia terveydenalan ammattilaisia. Lasten osteopatiasta ei ole tehty yhtäkään valitusta tai potilasvahinkoilmoitusta. Lasten osteopatia on lempeää ja turvallista kouluttautuneiden terveydenalan ammattilaisten antamaa hoitoa, joka tuo lapsiperheille toisenlaista, konkreettista tukea kuin mitä neuvolassa tai lääkärissä pystytään antamaan.
Toivoisin jokaiselle terveydenalan ammattilaiselle kunnioitusta muita terveydenalan ammattilaisia kohtaan ja riittävästi malttia keskustella asioista sekä mielenkiintoa tutustua aiheisiin tekemättä nopeita ja virheellisiä johtopäätöksiä, jotka voivat johtaa isoihin maineellisiin haittoihin.
Loppuun liitteenä suomen osteopaattiliiton vastine alkuperäiseen kannanottoon lastenosteopatialähetteistä.
https://osteopaattiliitto.fi/wp-content/uploads/2024/11/Vastaus-Suomen-Lastenlaakariyhdistyksen-ja-Suomen-Lastenneurologisen-yhdistyksen-kannanottoon-osteopatialahetteista.pdf
Leena Suojanen, Osteopaatti
Hieno kirjoitus!
Kiitos Leena 🙏
Kattava kuvaus siitä, mitä lasten osteopatia on ja miten laadukasta hoitoa Suomessa tarjotaan. Toivoisin myös avoimuutta ja mahdollisuuksien näkemistä eri terveydenhuollon toimijoiden välille negatiivisten ulostulojen sijaan, sillä yhteistyö tuottaa myös laadukkaampaa hoitoa.